Lyyra on siis virallisesti SKLn rekisterissä. Odotetaan vielä ne viralliset terveystulokset.

Tänään Ylivieskassa oli tottis ja puruharjoitukset raviradan maneesilla. Allun kanssa tottistelu on todella hauskaa, koira haluaa tehdä hommia, kuuntelee sekä keskittyy täysillä. Purut saakin olla, keskitytään enemmän tottisteluun, puruja sitten kun on sopiva maalimies paikalla. Ei sillä etteikö Jukka voisi reenata, mutta toiset saa An jytisemään kunnolla. Satsataan laatuun.

Feikin kanssa keskitytään tottiksessa aivan perusasioiden varmistamiseen, samoin puruissa vietinvaihtojen ja kanavointi harjoitusten kautta syksyn kokeisiin.

Pitkästä aikaa oli mukava treenata porukalla, kun vielä saatiin koirille ja ohjaajillekin onnistuneita harjoituksia päivästä jäi todella hyvä jälkimaku. Seuraavia kimppa reenejä odotellessa, tehdään hyviä harjoituksia.

Vkon päästä hakuillaan, ja sunnuntaina jossain määrin tottistelua.