Viime aikojen juttelut eri koiraharrastajien kanssa, on nostanut uudestaan ihmettelyyn sen asian miksei paikalliset harrastajat halua kehittää itseään ja koirankoulutus taitojaan tasolle, jonka ansiosta pärjätään kisassa/kokeessa myös taajamerkkien ulkopuolella. Ilman, että on pitänyt 1 kk ennen koetta aloittaa harjoitukset ko. kisapaikalla taikka -maastossa. 

Taikka miksei harrastajat vaivaudu hankkimaan tietoa tämän hetken koulutussuuntauksista.

Edelleen kuulee juttuja kuinka koira v***uilee, taikka vanhakantaista koulutus mallia mikä on toiminut joskus -90 luvun alussa jollekin yksittäiselle koiralle. Taikka taannutaan johonkin helppoon malliin, syötetään tottiksessa makkaraa, kun ei osata hallita koiran nousevaa viettitasoa patukka- tai pallopalkkauksessa.

Heräisitte ihmiset, älkää alentako itseänne eläimen tasolle, ainakaan julkisesti. Tietoa ja taitoa on tarjolla jos vain viitsii/kykenee ottamaan vastaan annettavaa tietoa.  Ja kaikki tarpeelliset asiat voidaan kouluttaa koiralle kerralla oikein, eikä ensin yksijuttu, toinen siinä sivussa väärin mitä sitten korjataan koko loppuelämä.

Tästä on tullut jo konkreettista näyttöä jälkivklssa, sekä tottelevaisuus treeneissä.

Kun tietää mitä tekee- miksi tekee- mikä on lopputulos ei voi kuin onnistua. Hyvä tiimi on  korvaamaton apu. Hyvä tiimi tarkoittaa sitä, että KAIKKI ovat mukana jokaisen tiimiläisen koiran koulutuksessa. Ei niin, että muut puhuu p***kaa kentän reunalla ja yhden tehtävä on vastata kentäntapahtumista.