Maanantai-illan treeneissä meinas tulla itku, onnestä, kun Jani ja Mosku olivat pitkästä aikaa mukana treeneissä ja esittelivät koulutustasoaan. Voi ystävät hyvät jos olisitte nähneet sen seuraamisen, ja sen aktiivisuuden ohjaajaa kohtaan. Koira mikä ei vielä 2 kk sitten vaivautunut minkäänlaiseen kontaktiin ohjaajan kanssa.

Samoin Riikan ja Iran tottelevaisuuteen on nyt löytynyt toimivat lääkkeet, ruoka palkka, ei ohjaajalta vaan kupista kentän laidalta.

Feikille ja Lyyralle eteenmeno harjoituksia. Feikki on kone, koulutukselliset tilanteet on ERITTÄIN helppo viedä läpi, kun on olemassa se yhteistymmärrys ja luottamus . Allun tottelevaisuudessa on aloitettu jäävien koulutus, niissäkin toistot ja selkeys tuo uskomattoman nopeasti tuloksia, sitten loppujen lopuksi vaikka ensin saattoi tuntua ettei tästä mitään tule.

Pentusille tuli pitkästä aikaa tehtyä pöydällä juttuja, On ne pienempänä tehdyt jutut siellä olemassa  eli jatkamme tästä. Istu-maahan-seiso harjoituksia, samalla treenataan keskittymistä pisteeseen ja harjoituksen välissä vietin nostoja.

Sitä jaksaa kummasti, kun saa onnistumisia. Jani ja Mosku näyttivät, että ahkera työ ja MALTTI koulutuksessa tuo huippu tuloksia. Harmi kun kaikilla ohjaajilla sitä malttia ei ole, vaan tuloksia pitäis tulla 3 harjoituksen jälkeen. Kun näin ei tapahdu vaihdetaan uusi systeemi. Onpa kumma jos koira ei toimi missään vaiheessa.